torstai 5. tammikuuta 2017

Tavuautot ja parkkiruudut

Tavujen tankkaaminen voi joskus olla puuduttavaa, etenkin jos ryhmässä on kovin eritasoisia oppilaita. Tavujen lukemisesta ja sitä myöden lukusujuvuuden edistämisetä voi tehdä hauskempaa ja motivoivampaa erilaisten leikkien ja tehtävien avulla. Alla esitellyt tehtävät suunnittelin ensimmäisen luokan koko SUK-ryhmälle, ja tehtäviä 2 ja 3 käytin toisen luokan LuKi tunnilla kahden oppilaan kanssa, joilla oli suuria lukemisen ja kirjoittamisen haasteita.

1. Tunti aloitettiin "Oletko sinä minun ystäväni?" -leikillä. Leikissä oppilaille jaetaan tavukortteja, joiden avulla heidän pitää löytää itselleen pari, jotta tavuista muodostuu sana. Oppilaiden tason mukaan tavuihin voi laittaa tavuviivat sen mukaan onko kyseessä alku- vai lopputavu. Tämä alkuleikki toimi myös näppäränä parien muodostajana, sillä seuraavat tehtävät tehtiin pareittain pistetyöskentelynä.

2. Toinen tehtävä on parkkiruudut, joissa on tavu. Sitten on pikkuautoja, joista löytyi toinen tavu, ja kun auton osaa ajaa oikeaan ruutuun, niin tavuista muodostuu sana. Kun kaikki autot on ajettu parkkiin, tehtävä tarkistetaan yhdessä opettajan/aikuisen kanssa.




 3. Kolmas tehtävä toimii eriyttäväna tehtävänä virketason lukijoille, mutta virkkeistä riippuen toimii myös ihan aloittelevillekin lukijoille. Siinä käytetään myös pikkuautoja, mutta niihin on kiinnitetty sanoja. Tehtävässä autot pitää osata "ajaa" jonoon oikeaan järjestykseen, jotta niistä muodostuu järkevä virke.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti