torstai 15. syyskuuta 2016


EKAPELIT

Heikki Lyytinen on kehittänyt ekapelit yhdessä Jyväskylän yliopiston työryhmän ja Niilo Mäki instituutin kanssa. Lyytisen mukaan Ekapeli antaa lapsille harjoituksia, jotka ovat intensiivisiä, motivoivia ja tärkeitä lukutaidon kannalta. Ekapelejä  pelataan tietokoneella ja niistä on kuusi eri versiota sekä Ekapeli-Matikka. Ekapelejä ovat Ekapeli-Lukeminen, Ekapeli-Eskari, Ekapeli-Yksi, Ekapeli Sujuvuus, Ekapeli Maahanmuuttaja, Spel-Ett ja Ekapeli-Matikka. Pelien kohderyhmänä ovat yli 6-vuotiaat lapset, joille lukemaan oppiminen on vaikeaa.

Opettaja tai vanhempi voi seurata lapsen etenemistä pelissä viuhkakuvioiden avulla sekä taulukoista ja käyristä, jotka näyttävät lapsen edistymisen. Peliin on sisällytetty myös erilaisia arviointikenttiä, joiden tuloksista voidaan saada tietoa lapsen edistymisestä.

Ekapeli-Eskarin tehtävät on suunnattu lapsille, joilla on vaikeuksia tunnistaa kirjain-äänne yhdistelmiä. Alkutestissä testataan montako kirjaimen nimeä ja äännettä lapsi tuntee ja äänteiden oppimista voidaan seurata arviointikenttien tuloksista. Pelissä on pelikenttien lisäksi tarrakirja, johon lapsi saa valita haluamansa tarran aina kun on tehnyt yhden kentän. Palkintoina on myös tarinoita, joita voi lukea ja kuunnella tarinakirjasta.

Ekapeli-Yhdessä on tehtäviä, jotka harjoittavat muutamien äänteiden vastaavuutta kirjaimiin. Pelissä harjoitellaan myös tavujen ja sanojen lukemista. Kuten edellinenkin peli, peli mukautuu pelaajan taitotasoon ja antaa sopivia tehtäviä. Palkinnoksi eri kentistä saa kolikoita, joita pystyy vaihtamaan välipalaharjoitteisiin. Taitotasoltaan peli vastaa esikoulun loppupuolta tai ensimmäisen luokan opetusta.

Ekapeli-Sujuvuudessa on tehtäviä, jotka on suunnattu lukutaitoisille lapsille, joiden on hyvä harjoitella lukemisen sujuvuutta. Pelissä on erilaisia satumaailmoja, jotka sisältävät tehtäviä, joissa tavoitteena on erilaisten tavujen, sanojen ja tekstien sujuva lukeminen. Jokaisessa satumaailmatasossa täytyy löytää avain, jonka avulla pääsee seuraavaan satumaailmaan.

Ekapeli-Maahanmuuttaja on tehty pääasiassa venäjänkielisille, englannin, arabian ja kurdinkielisille maahanmuuttajalapsille. Koska suurimmat ongelmat maahanmuuttajilla on ä ja ö, y sekä vokaaliyhdistelmät tavun sisällä ja vokaalien ja konsonanttien kestoerot, harjoitetaan niitä taitoja pelissä keskitetysti. Pelin ohjeet on puhuttu lapsen omalla kielellä. Myös suomenruotsalaisille on kehitetty oma Spel-Ett peli, jossa lukemisen ja matematiikan harjoittelua on suomenruotsiksi.

Tarkempia tietoja ekapeleistä voi lukea LUKIMAT-sivuilta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti