lauantai 17. syyskuuta 2016

Liikunnallinen fonologisen tietoisuuden harjoitus



Haluan esitellä yksinkertaisen, mutta lasten mielestä hauskan tavan harjoitella sanojen jakamista tavuihin ja kirjaimiin. Harjoitusta voi kutsua vaikka tavu- tai sanahyppelyksi. Idea ei ole omani, vaan vastaavaa toteutetaan varmasti monessa paikassa, mutta täysin vastaavaa en nopeasti googlaamalla löytänyt. Harjoitus hyödyntää eri aistikanavia ja toimii loistavasti esimerkiksi osana kiertopistetyöskentelyä.

Esivalmisteluna esimerkiksi tasapainokivistä tai vastaavista muodostetaan polku. Myös ulkoa löytyvä kivetty polku tms. soveltuu harjoitukseen. Lapselle luetaan ääneen sana, jonka tavujen määrän mukaisesti hän saa edetä kivillä. Esim. SAM-MAK-KO -sanan myötä saa pomppia kolme kiveä eteenpäin. Kirjaimia ja niihin liittyviä äänteitä harjoiteltaessa edetään kirjainten mukaan. Riittävän monta sanaa suoritettuaan lapsi on päässyt polun loppuun. Koko homma on tietysti monin verroin jännittävämpää, mikäli kivet sijaitsevat mielikuvitusjoessa ja ympärillä vaanii mielikuvituskrokotiileja.

Harjoituksen vaikeustasoa voi helposti säädellä. Lukija voi tarvittaessa helpottaa tehtävää lukien sanan painottaen tavujakoa tai mahdollisesti näyttää kortin lapselle, mikäli tämän on vaikea kuullun perusteella hahmottaa sanaa. Sanojen pituudella voi myös säädellä vaikeustasoa. Lapsen voi myös antaa valita, haluaako hän pitkän vai lyhyen sanan, jolloin pitkiä sanoja oikein tavuttamalla pääsee nopeammin joen yli.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti