keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Miten opetella lukemaan kirja?

Kokonaisen kirjan lukeminen on yläkoulussa monille oppilaille liian haasteellista. Lukemisen rutiini puuttuu. Kotona ei ole lukevan aikuisen mallia. Kotiin luettavaksi annettu kirja jää pelottavan monilta kokonaan lukematta. Siinä ei edes auta, vaikka opettaja antaisi oppilaan valita oman makumieltymyksensä mukaan. Jos ei ole lukenut, ei voi tietää, mistä ehkä pitäisi, jos lukisi.

Koska äidinkieli ja kirjallisuus -oppiaineessa kuitenkin luetaan myös kaunokirjallisia teoksia, kannattaa tarttua ensin lyhyeen tekstiin, joka luetaan luokassa ääneen yhdessä. Oppikirjoissa on hyviä novelleja, joissa on usein käsittelyohjeet mukana. Tunnilla oppilaan on pakko keskittyä ainakin kuulemaan koko tarina, jolloin sisällön käsittelyyn on mahdollisuus. Kirjasta, joka on jäänyt kokonaan lukematta, ei voi keskustella.

Yhdessä luetusta ja kuullusta tekstistä voi keskustella ja opetella samalla pikku hiljaa käyttämään kirjallisuuden käsittelyssä tarpeellisia käsitteitä, kuten henkilö, aihe ja teema.

Jos kirjoittaminen on ajattelemista, lukeminen on ajattelemisen ainesten hankintaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti